Seurakunnan ilmastotyö ja ympäristövastuu
Seurakunnan ilmastotyö ja ympäristövastuu korostavat luomakunnan hoitoa, ekologisia arjen tekoja, nuorten roolia ja yhteisön osuutta ilmastoratkaisuissa.
Tietoa Espoon kirkoista, kappeleista ja seurakuntien toiminnasta, keskiajan kivikirkoista Tove Janssonin kirkkotaiteeseen.
Esse.fi-sivustolla kerrotaan Espoon eri seurakunnista sekä niiden ympäristöstä. Vaikka Espoo onkin yksi pääkaupunkiseudun suurimmista kaupungeista, on siellä kuitenkin myös todella kaunis ympäristö, joka ei koostu pelkästään kaupunkinäkymistä. Seurakunnissa toiminta on virkeää ja innokasta sillä tarjolla on monenlaista mihin osallistua. Jatka lukemista ja saat tietää näistä aiheista lisää.
Espoon seurakunnat kattavat useita eri seurakuntia. Näihin kuuluvat muun muassa Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta ja Tapiolan seurakunta. Nämä kaikki toimivat yhdessä mutta erikseen omina yksikköinään. Tilaisuuksia järjestetään yhdessä ja tiukkoja rajoja ei ole, kuten seurakuntien tapoihin kuuluu muutenkin. Eri kirkoissa voi olla eri teemaisia messuja joista kukin voi helposti valita itselleen mieluisimman.
Seurakunnan tapahtumat ovat kaikille avoimia eikä haittaa vaikkei kuuluisi Espoon seurakuntiin virallisena jäsenenä. Tervetullut on aina paikalle yhteisen asian puolesta. Jeesuskin toivotti kaikki luokseen tervetulleiksi.

Espoonlahden kirkko, Mäntykappeli, Soukan kappeli ja alueen monipuolinen seurakuntatoiminta.

Yli 500 vuotta vanha keskiaikainen kivikirkko, joka on Espoon tärkein historiallinen rakennus.
Seurakunnan ilmastotyö ja ympäristövastuu korostavat luomakunnan hoitoa, ekologisia arjen tekoja, nuorten roolia ja yhteisön osuutta ilmastoratkaisuissa.
Leppävaaran seurakunta tarjoaa jumalanpalvelustoiminnan lisäksi monenlaista puuhaa, tukea ja apua vauvasta vaariin. Katso, tiesitkö näistä palveluista.
Tove Jansson maalasi kaksi suurta freskoa, Juhlat kaupungissa ja Juhlat maalla. Tutustu siihen, mitä ne kertovat sodanjälkeisestä ajasta ja taiteilijasta.
Keskiaika Suomessa keskittyi pitkälti maaseutuasumiseen, ja kaupunkeja alettiin vasta perustaa. Mitkä olivat kaupunkeja jo keskiajalla ja mitä on jäljellä?
Keskiaikainen kirkko on tärkeä osa suomalaista keskiajan historiaa. Lue, missä keskiaikaisia kivikirkkoja on Suomessa ja miten niihin voi tutustua.
Kaikki toiminta ei tapahdu kirkossa: Espoonlahden seurakunta järjestää kuoroja, kerhoja, muskareita ja pyhäkouluja. Lue myös vapaaehtoistehtävistä.
Vuodenajoista riippuen seurakunnissa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia. Kiireisimpiä aikoja ovat pääsiäinen ja joulu. Espoon Tuomiokirkko tarjoaa yleensä jouluaaton hartauden, kuten toki muutkin alueen kirkot. Usein löytyy myös paljon joulunalustapahtumia kuten joulukonsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia.
Tapahtumat noudattavat kirkkokalenterin aikataulua ja kirkon tärkein pyhä, pääsiäinen pitääkin sisällään hurjan määrän messuja ja tilaisuuksia, joissa Jeesuksen koettelemuksia pääsee muistelemaan ja kiittämään niistä. Pitkänperjantain messu on tärkeä tapahtuma, sillä se on Jeesuksen ristiinnaulitsemisen muistopäivä, jolloin messun päätteeksi on tapana riisua alttari kankaista sekä esineistä ja verhota mustalla.

Seurakuntiin voi olla myös yhteydessä ilman, että mikään tapahtuma on tulossa. Toimintaa löytyy paljon aivan arkipäivinäkin. Löytyy erilaisia kerhoja ja harrasteryhmiä, joissa pääsee viettämään aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Seurakunnat tarjoavat myös parisuhdeapua, niin sanottua rakkausklinikkaa. Siellä saa apua parisuhteen kinkkisiin aikoihin ja ulkopuolisen silmillä katsoen monesti tilanteet voivatkin ratketa helpommin.
Espoonlahden seurakunta ja itse Espoonlahti ovat mukavaa seutua. Kirkko on kauniilla mäellä puiden keskellä ja siellä kelpaakin kuljeskella rauhallisin mielin. Kirkko ei ole aivan perinteisesti muotoiltu ja siinäkin riittää ihmettelemistä hetkeksi jos toiseksi. Voipa Espoonlahdesta poiketa myös kuuluisalle rantaraitille, joka on 40 km pitkä, merenrannan tuntumassa kulkeva reitti.

Seurakunta on kristittyjen muodostama yhteisö eli se on osittain kirkon kanssa synonyymisanakin. Varsinkin, jos on kyseessä koko kristikunta. Vuoden 2020 tienoilla Espoon seurakuntiin kuului lähes 170 000 jäsentä eli melkein 60 prosenttia koko Espoon väestöstä. Työntekijöitä seurakunnissa on yhteensä yli 600. Merkittävä asia siis edelleen vielä tänäkin päivänä.
Espoon seurakunnat ovat omistautuneet ihmisten kutsumiseen Jumalan yhteyteen ja he haluavat mahdollistaa sen, että kristillinen usko sekä lähimmäisenrakkaus toteutuvat. Tavoite on hieno, ja seurakuntien toimintaan kannattaa lähteä mukaan avoimin mielin ja sydämin. Myös vapaaehtoisia kaivataan aina työskentelemään työntekijöiden apuna ja rinnalla monenlaisissa tilanteissa. Seurakunnan työntekijöiltä voi kysyä, millaisia puuhia heillä olisi.

Joka vuosi myös Espoossa järjestetään yhteisvastuukeräys, johon kovasti toivotaan vapaaehtoisia keräyslippaiden kanssa ihmisiä tavoittelemaan. Keräyksen kohde vaihtuu vuosittain, ja tuotto ohjataan aina hyvään tarkoitukseen ja keräämiseen käytetty muutama tunti, ei todellakaan mene hukkaan. Joskus teeman mukaisesti järjestetään jopa erillinen tapahtuma, jonka tuotto lahjoitetaan keräykselle.
Seurakuntien toiminta kulkee saman kaavan mukaan pitkin Suomea. Toki siihen vaikuttaa myös se, kuinka iso seurakunta on, mitä kaikkea saadaan järjestettyä. Pääasia kuitenkin on lähimmäisenrakkaus ja yhdessä toimiminen.
Kiitos kaikille seurakuntien tapahtumiin osallistuville ja niiden asioista kiinnostuneille. Seurakuntien toiminta pyörii pitkälti vapaaehtoisten voimin.
Kiitos sivuston ylläpitoa tukeneelle kaupalliselle yhteistyökumppanille: ComeOn! Rahapelaaminen on sallittua vain täysi-ikäisille (18+).