Siirry suoraan sisältöön

Miten toimii Espoonlahden seurakunta

Espoon seurakunta

Espoonlahden seurakunta toimii hyvin monipuolisesti ja vireästi. Toimintaa on lapsille sekä lapsiperheille, nuorille ja aikuisille. Tärkeänä osana on myös lähetys- ja kansainvälinen työ, mutta kuten niin monessa muussakin seurakunnassa, myös vapaaehtoisia kaivataan moniin erilaisiin tehtäviin kuten esimerkiksi diakoniatyöhön ystäväksi yksinäiselle tai yhteisvastuukeräykseen, messuavustajana on monenlaisia tehtäviä muun muassa ehtoollisessa avustaminen sekä kolehdin keruu ja näiden lisäksi apua tarvitaan myös lasten ja nuorten parissa sekä musiikissa. Laulajia ja soittajia tarvitaan aina erilaisissa musiikkiryhmissä. Miten näissä eri ryhmissä voi olla apuna?

Espoonlahden seurakunta kaipaa messuavustajia

Messuavustaja tai kirkkoväärti, kuten toinen nimitys kuuluu, voi toimia jumalanpalveluksessa monenlaisissa tehtävissä. Ovella ollaan vastassa palvelukseen tulijoita ja heille jaetaan virsikirjoja sekä käsiohjelmia eikä jätetä tervehdystäkään tekemättä. Jos jumalanpalveluksessa on ehtoollinen, niin siinä voi olla apuna jakamassa esimerkiksi viiniä. Monesta seurakunnasta tuttu tehtävä on kolehdin keruu sekä monesti on myös mahdollisuus raamatun tekstien tai esirukouksen lukemiseen. Lisäksi voi halutessaan opastaa messuvieraita ja pyhäkoulussa voi toimia opettajana tai apuopettajana.

Tehtäviä on paljon ja ne ovat hyvin mielenkiintoisia. Seurakunta kaipaa apua ja siksi niihin kannattaa aktiivisesti osallistua. Näissä pätee se kuten monessa muussakin niin sanotussa talkootyössä, että mitä enemmän on apukäsiä, sitä mukavampaa toiminta on. Silloin ei myöskään tarvitse välttämättä osallistua jokaiseen palvelukseen vaan voi valita itselleen sopivimmat ajankohdat. Espoonlahden seurakunta tarjoaa myös monia pienryhmiä, joihin voi myös hakeutua ohjaajaksi. Tällaisia ovat muun muassa keskustelu- ja raamattupiirit sekä posliinimaalausryhmä. Mikäli seurakunta löytää uusia innokkaita vetäjiä, niin ryhmiä on mahdollisuus perustaa lisää.

Espoonlahden seurakunnan musiikkiryhmät

Musiikilla on tärkeä rooli seurakunnan toiminnassa. Musiikkia on eri tilaisuuksissa ja erilaiset kuorot antavatkin hyvän mahdollisuuden harrastaa laulamista sekä kehittyä harrastuksessa muiden kanssa. Kuorotoiminta elävöittää huomattavasti seurakunnan toimintaa kuten jumalanpalveluksia tai konserttielämää. Toiminta on erilaista kuin se, mitä onlinecasinosuomi.com tarjoaa, mutta molemmille on oma tilauksensa. Musiikillisia tapahtumia on myös Espoonlahden kirkossa, joka on vihitty käyttöön vuonna 1983. Tutustumassa kannattaa käydä, koska esimerkiksi urkujen sijoitus on todella mielenkiintoinen verrattuna moneen muuhun kirkkoon. Ne sijaitsevat kirkon etuosassa.

Vaikka Espoonlahden kirkko on suhteellisen nuori, on sen urut jo ehditty kertaalleen peruskorjata syksyllä 2013. Kun urkujen sijainti ja niiden toiminta on tarkistettu, on oikeastaan mukava käydä kuuntelemassa tai laulamassa erilaisissa tapahtumissa niiden säestyksellä. Seurakunnassa toimii useita kuoroja ja niitä on tarjolla esimerkiksi rippikoulun käyneille sekä nuorille aikuisille. Jos gospel eli rytmikäs laulaminen kiinnostaa, niin sellainen kuoro löytyy myös tai kamarikuoro. Lisäksi laulukerhossa voi käydä laulamassa kanttorin johdolla virsiä. Tämä on myös mukava harrastus, jos ei halua mukaan varsinaiseen kuorotoimintaan.

Tarjonta lapsille sekä lapsiperheille

Päiväkerhot on tarkoitettu alle kouluikäisille, iältään 2-5-vuotiaille lapsille. Ohjaajina näissä kerhoissa ovat ammattitaitoiset lastenohjaajat ja he tarjoavat lapsille turvallisen ilmapiirin näiden kerhojen aikana. Perhekerhot puolestaan toimivat niin, että sinne voi tulla vanhempi mukaan. Mukavan tekemisen eli leikin lisäksi on aina lyhyt hiljentymishetki sekä yhteinen loppulaulu.

Muskariin voi osallistua eri ikäiset lapset, muutamasta kuukaudesta ylöspäin. Tästä kannattaakin napata kiinni, jos haluaa lapselle jonkin mukavan ja musikaalisen harrastuksen. Kouluikäisille on mielekästä toimintaa iltapäivisin. Alakoululaiset kokoontuvat iltapäiväklubissa, jossa on leikkiä, ulkoilua, askartelua sekä mukavaa yhdessäoloa. Klubissa voi tehdä myös tarvittaessa läksyt. Pyhäkouluja on sunnuntaisin yhteisömessun aikana. Pyhäkouluryhmät kokoontuvat ikäryhmittäin. Kaiken tämän lisäksi seurakunta järjestää leirejä, erilaisia kursseja sekä retkiä.